Mitä sävellystunneilla tehdään?
Säveltämisen opettamisen ytimessä on yksi tarkasti rajattu kysymys. Mistä sävellyksessä on kyse? Mikä on sen motiivi eli kantava ajatus?
Tavoite sävellystunneilla ei siis ole ensisijaisesti mahtavien sävelmaisemien löytäminen, toimivan riffin rakentaminen tai vetävän soundin viilaaminen.
Nämä voivat toki olla sivutuotteita prosessissa, mutta varsinainen perustyömaa on musiikillisen tarinan juonen löytäminen. Katseen kääntäminen säveltäjään itseensä. Mitä ja miksi rakennetaan? Vasta tämän jälkeen etsitään vastaus siihen, miten rakennetaan.
Motiivin kautta sävellystyön hahmottaminen yksinkertaistaa työskentelyä ja tiivistää lopputulosta. On kiehtovaa, että niin aloittavat kuin jo pidemmän aikaa säveltäneet löytävät motiiviajattelusta uudenlaista syvyyttä sävellystyöhönsä.
Yksinkertaistamisen voima
Useimmiten sävellyksen juoni (ts. motiivi) löytyy ideoita karsimalla ja kaikkea mahdollista yksinkertaistamalla, sillä mitä enemmän säveliä yhtälössä mukana on, sitä helpompi on kadottaa tarinan fokus. Vähemmän on lähes aina enemmän.
Vaikka rakkaudella rakennetuista ideakerroksista on vaikea päästää irti, kappaleen ytimen löytymisen kannalta se on välttämätöntä. On äärimmäisen haastavaa, jopa mahdotonta, säveltää kerronnallisesti fokusoitu kappale, mikäli siinä on useita tasavahvoja motiiveja.
Toisaalta yhdestä motiiivista voi rakentaa mitä moninaisimpia kerroksia ja variaatioita. Tämä onkin tarinankerronnan päätavoite. Esitellään aihe ja kerrotaan, mistä siinä on kyse. Otetaan hyvästä ideasta ns. “kaikki irti” sen sijaan, että lisätään mukaan yhä uusia ideoita, jotka kaikki kilpailevat kuulijan huomiosta.
Säveltäjän työkalupakki
Työkaluja motiivin luomiseen ja työstämiseen on monia. Työkalujen käyttötapojen opetteleminen on sävellystuntien olennainen anti.
Siinä missä yksi sävellys rakentuu koskettavalle melodia-aiheelle, toinen saa voimansa kutkuttavasta rytmisestä kehyksestä. Tai miksei motiivina voisi toimia intervallisuhteista tai sointurakenteista löytyvä mielenkiintoinen aihe?
Sävellystyökalut ovat luonteiltaan erilaisia. Yhdellä tekniikalla veistetään selkeitä linjoja ja toisella muotoillaan hienovaraisempaa estetiikkaa. Niinpä myös motiivi voi olla selkeärajainen, mutta toisaalta mielenkiintoinen motiivi voi olla tietoisesti rakennettu rajattomuuskin. Kullakin tavalla syntyy omanlaisensa tarina.
Motiivi luo sävellyksen arvon
Kaikki tämä kuulostaa varmasti aiheeseen perehtymättömästä korkealentoiselta ja abstraktilta. Miten muka sävellyksessä voisi olla juoni? Miten musiikki muka voi kertoa tarinan?
Aikojen saatossa arvonsa säilyttäneillä teoksilla on kuitenkin (musiikkityylistä riippumatta) aina vähintään yksi yhteinen nimittäjä. Sävellys koskettaa ja vaikuttaa siksi, että sen viesti välittyy ja tuntuu. Sävellyksellä on ydin, joka kertoo sen, mistä sävellyksessä on kyse. Sävellyksessä on motiivi!
Mukavaa syksyä kaikille!
Elias