Voit olla mitä vain haluat!

Voit olla mitä vain haluat! Näin kannustan lastani kokemaan maailmaa laajasti ja etsimään omaa polkuaan rohkeasti.

Yksinkertainen lausahdus, joka kaipaa tarkentavia huomioita. Kykenet monenlaiseen (ihmisen ominaisuuksien puitteissa). Kykenet monenlaiseen (jos harjoittelet riittävästi). Kykenet monenlaiseen (jos myös aimo annos onnea on mukana). Lista täyttyy nopeasti ehdoista.

Samassa hengessä minulle on monesti esitetty kysymys: “Voiko minusta tulla pianisti?”

Yksinkertainen vastaus on, että voi. Tarkempi vastaus edellyttää tarkentavien kysymysten esittämistä. Mitä pianisti sinulle sanana merkitsee? Miten paljon olet valmis käyttämään aikaa pianismisi kehittämiseen? Minkälainen valmius kehollasi ja mielelläsi on ottaa haaste vastaan?

Mikä ihmeen pianismi?

Pianismille, eli pianonsoittotaidolle, monet määritelmät ovat hyviä, jos ne soittajalle itselleen sopivilta tuntuvat. Aihe on liian laaja, jotta termin sisällön voisi määritellä yleispätevästi.

Aloittavalle soittajalle pianismi voi tarkoittaa kahdella sormella soitettavan kappaleen hallitsemista. Pidemmälle ehtineelle se voi tarkoittaa Bachin teoksen hallitsemista.

Toisaalta on ihan ok soittaa omaehtoisesti ilman teknisiä tai kappaleisiin liittyviä mittareita. Voit olla pianon ääressä briljantti, vaikka soittaisit perinteisen pianismin näkökulmasta jopa väärin. Maailmalta löytyy lukuisia oman tien kulkijoita ja “kapinallisia”. Piano kiehtookin juuri siksi, että sen 88 kosketinta painellessa meistä on moneksi!

Toistot tekevät mestarin. Vai miten se meni?

Mitä kaikkea pianismi sisältääkään, yksi elementti siihen kuuluu aina. Pianon ääressä olemme soveltamassa jonkinlaista taitoa. Ja taidon oppii tekemällä toistoja.

Luin kiintoisan kirjan mielen toiminnasta (Ville Ojanen: Mielitekoja). Yksi teema kirjassa on tiedon ja tunteiden rooli ihmisen motivoijana. Pitkäjänteistä tekemistämme ohjaa ensisijaisesti tunne. Vasta kaukana tunteen takana meitä kirittää tieto.

Teemaan liittyy myös yksinkertaistettu ajatus siitä, että ihminen on sitä, mitä hän toistaa. Niinpä kirjassa suositeltiin olemaan tarkkana sen kanssa, minkälaisia asioita elämässään päättää toistaa. Erittäin hyvä pointti!

Näistä ajatuksista on helppo rakentaa silta pianon äärelle. Mikäli soittotehtävä on oppilaalle sopivan kokoinen haaste, se on yleensä harjoiteltavissa sujuvaksi, mikäli laadukkaita toistoja tehdään tarpeeksi monta. Mutta miksi yleensä? Miksei aina?

Tunne, tieto vai molemmat?

Toistot ovat olennaisen tärkeitä, mutta niiden takaa löytyy vielä tärkeämpi tarkastelukohta. Kysymys niistä tekijöistä, jotka johtavat kykyyn pitää yllä toistojen tekemistä riittävän kauan, jotta taito hioutuu.

Onko lapselle riittävä motivaattori se, että hän tietää vanhempiensa pitävän pianonsoittoa hyvänä harrastuksena? Riittääkö aikuiselle motivaattoriksi tieto siitä, että soittoharrastus pitää pääkopan vireänä?

Ehkä. Tai sitten ei, sillä kyse motivaation vaalimisessa on suurelta osin tunteesta. Tunnesiteen tulee olla soittamista kohtaan vahva, jotta jaksaa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen istua alas harjoittelemaan (eli tekemään toistoja).

Pintaa syvemmälle

Jos harrastamista (olipa aihe mikä tahansa) ei hahmota vahvasti tunteeseen sidottuna prosessina, syntyy kiusaus arvioida harrastajan potentiaalia tarkkailemalla vain hänen ulkoista tekemistään tässä ja nyt. “Vau, hän on niin innokas ja lahjakas!” tai “Voi hitsi, hän ei harjoittele, joten tuskinpa hänessä on ainesta!”.

Vain ulkoisiin asioihin (suoritukseen) keskittymällä voi syntyä kannustimia ja toimintatapoja, jotka pahimmillaan heikentävät harrastajan sisäistä kipinää tai estävät kipinän löytymisen kokonaan. Hyvä esimerkki tästä on liiallinen paineistaminen harrastukseen, joka ei inspiroi. Tukea tietysti tarvitaan aina! Mutta missä kulkee raja tukemisen ja pakottamisen välillä?

Suorittamista vai olemista?

Muistan omilta opintovuosiltani monenlaisia kausia. Aika usein kipinä (eli tunne) on ollut kirkas. Mutta mukaan mahtuu myös sellaisia kausia, kun motivaatio on löytynyt jostain muualta kuin sisältäni.

Osalla opettajistani on paikka sydämessäni juuri siksi, että he ymmärsivät antaa kipinän pysyä kytemässä tulevia vuosia varten, eivätkä vaatineet siltä jotain sellaista, mikä ei ollut vielä olemassa. Ja tässä sitä silti (tai juuri sen takia?) ollaan. Vahvalla tunteella musiikissa mukana. Jatkuvan suorittamisen sijaan voi olla hyvä antaa välillä asioiden kehittyä omalla painollaan rauhassa.

Niinpä koen, että tiedon ja kannustuksen tarjoamisen lisäksi opettajan yksi tärkeä tehtävä on mahdollistaa soittajan pysyminen aiheen parissa erilaisissa elämänvaiheissa. Kaikissa vaiheissa huomion keskipisteeseen tulee nostaa soittajan tunne. Vasta tämän jälkeen voidaan esittää kysymys siitä, mitä tällä viikolla soitetaan ja minkälainen tavoite pidemmällä häämöttää.

Kun tunnet, mitä olet ja mitä haluat, voit todella pyrkiä kohti monenlaisia asioita. Ehkä on turhan suoraviivaista sanoa (ilman tarkentavia saatesanoja), että voit olla “ihan mitä vain haluat”. Mutta ehkä voit hyvinkin olla pianisti, jos tämän poluksesi tunnet!