Voiko taito periytyä?
Katsoin dokumentin NHL-jääkiekkoilijoista. Osa pelaajista kuului kiekkoilijasukuun. Miten kiintoisaa, että huipputason taito voi siirtyä eteenpäin useissa sukupolvissa! Kyse ei voi olla sattumasta, mutta ei toisaalta myöskään (ainakaan pelkästään) siitä, että taito periytyisi geeneissä.
Lahjakkuus, eli motivaatio ja kyky opetella jokin taito, syntyy lukemattomien ominaisuuksien ja suotuisien ulkoisten olosuhteiden summana.
Perintö vai oma tie?
Omalla kohdallani musiikillinen taito on niin ikään siirtynyt sukupolvien kautta; isoäitini, isäni ja äitini esimerkistä. Tunnistan omat vahvuuteni (ns. luontaisen lahjakkuuden), mutta toisaalta myös asiat, jotka ovat olleet haasteellisia. Pelkkä lahjakkuus ei olisi riittänyt ammattilaisuuteen asti. On tarvittu rutkasti tukea, kannustusta, esimerkkiä ja harjoittelua.
Perheen rooli taidon kehittämisessä voi olla siis merkittävä, mutta on hyvä pitää mielessä myös se, että suuri osa ammattilaisista päätyy alalleen omaehtoisesti. He kasvattavat taitonsa ilman lähipiirin tukea ja esimerkkiä. Miten?
Vaikka taito kehittyy aina monien osatekijöiden yhteisvaikutuksen seurauksena, haluan nostaa esille tässä kirjoituksessa erityisesti ajattelumallien tärkeyden. Ajattelumallien sisällöstä löytyy nimittäin yksi merkittävä ero vaikkapa harrastusta jatkavan ja harrastuksen lopettavan ominaisuuksissa.
Säveliä vai shakkia?
Soittamista voi lähestyä kahdesta kulmasta. Ensimmäinen tapa on ajatella soittamisen olevan suoritus. Työn alle otetaan tehtävä, joka on tarkoitus ns. suorittaa pois alta. Yksittäisiin suorituksiin keskittyvä soittaja saattaa tuskastua nopeastikin. “Äh, en löydä säveliä ensimmäisellä tai toisella yrityksellä. En jaksa enempää!”
Toinen tapa on ajatella soittamista ajatteluhaasteena, jota ratkotaan ajan kanssa pienissä paloissa. Eikä työ silti tule koskaan täysin valmiiksi!
Musiikillisen taidon opettelu on tavallaan kuin shakin pelaamista. Tarvitaan aikaa ajatella ja keskittyä, jotta sopivat siirrot löytyvät. Ja vaikka yksittäiset pelit päättyvät ajallaan, koko idea on aloittaa seuraava peli ja tehdä sama (raskaskin…) ajatustyö alusta alkaen uudelleen. Tekemisen into tulee yhtä lailla niin pitkästä prosessista kuin pienistä välitavoitteista.
Ammattilaissukujen suuri salaisuus
Jälkimmäinen ajatusmalli on taidon kehittämisen kannalta hedelmällinen, sillä se harjaannuttaa ajattelun hallintakykyä. Ajattelulla tulee olla kapasiteetti pysyä toistuvasti ja riittävän pitkään sellaisella alueella, mikä tuntuu ajattelua rasittavalta. Tätä on harjoittelu. Pelkkä fyysinen lahjakkuus ei yksinään riitä.
Väitän, että ns. ammattilaissukujen suuri “salaisuus” onkin juuri taitoon liittyvien ajatusmallien siirtäminen eteenpäin sukupolvesta seuraavaan. Varsinaisen työn tekee totta kai aina uusi ihminen, jolla on omat yksilölliset ominaisuutensa. Perintönä siirtyvien ajatusmallien kautta kunkin uuden sukupolven tehtävä on löytää oma tapansa kehittää ja soveltaa taitoa.
Lahjakkuuden toiselle puolelle
Puheenvuoroissa lahjakkuus yhdistetään taitoon monesti liian kevyesti. Lahjakkuuden lähtötaso muuttuu nimittäin vähemmän olennaiseksi ominaisuudeksi heti sillä hetkellä, kun ihminen päättää kehittää taitoaan johdonmukaisesti.
Pitkäjännitteisessä taidon kehittämisessä kyse ei ole koskaan yksittäisten suoritusten onnistumisesta, eikä ratkaisevalla tavalla edes “luontaisen lahjakkuuden” soveltamisesta. Kyse on toimivan ajatusmallin omaksumisesta ja sen kautta sopivan harjoittelutekniikan soveltamisesta.
Niinpä musiikkia (ja muitakin taitoja) harjoitellessa kannattaa osa ajasta käyttää filosofiseen pohdintaan. Mikä on oman harjoittelun / tekemisen ajatuksellinen perusta? Missä olen, mikä olen ja mihin olen menossa?
Mukavaa talviviikkoa kaikille
Elias