Taiteen perusopetuksessa kilpailu on kovaa. Kilpailu voi olla hyväkin asia, mutta toisaalta se saattaa sulkea musiikkiharrastuksen ulkopuolelle.

Se kaikkien uniikein oma täydellisyytesi löytyy vain ja ainoastaan kuuntelemalla omia motiivejasi herkällä ja rehellisellä korvalla. Maailma ei tarvitse enää uutta Horowitzia tai Rubinsteinia, mutta se tarvitsee takuulla sinut.

Musiikissa pyrimme kohti kauneutta, sävyjä ja merkityksiä. Tällöin esille nouseva kysymys ei olekaan ensisijaisesti “olenko minä riittävän hyvä tai miten tulen paremmaksi kuin toinen?”, vaan sen sijaan “kuka minä olen ja mitä olen suhteessa toiseen?”.

Vireen mieltäminen sopivana tai epäsopivana on mitä suurimmassa määrin tottumuskysymys. Ihminen on alati muovautuva ja sopeutuva. Rakenteeseemme kuuluu muutoksessa ja epätäydellisyydessä eläminen.

Nuottisymbolien opetteleminen edellyttää vaivannäköä. Tästä huolimatta liikkuvia palasia on etenkin yksinkertaisia kappaleita soitettaessa varsin kohtuullinen määrä.

Vaikka netti on pullollaan hyvinkin hyödyllisiä soittamistutoriaaleja ja soittoäppeja, niistä kaikista näyttää yhä puuttuvan elementti, joka oppilaalle välittyy vain kahdenvälisessä vuorovaikutuksessa musiikkitunnilla.

Motivaation tämän blogin kirjoittamiseen sain taannoisesta elokuvahetkestä ystäväni kanssa. Äänet olivat alusta lähtien niin kovalla, että jouduimme lähtemään näytöksestä pois jo ennen puoliväliä korvasäryn sekä tinnituksen takia.

Musiikin harmoniassa muuttujia on lukematon määrä. Tästä huolimatta harmonisen liikkeen taustalla on logiikka (teoria musiikista), joka vastaa useimpiin kysymyksiin siitä, miksi jotkin sävelet yhdessä toisten kanssa luovat tietynlaisia sävyjä.

Melodia ei ole mikä tahansa sävel tai sävelyhdistelmä, vaan sillä on aivan oma funktionsa. Melodia on musiikin juoni.